lauantai 26. marraskuuta 2011

Kausi lopullaan ja viides kaato

Taas päästiin jahtiin. Edellinen viikonloppu meni pikujoulu tunnelmissa..
Aamulla lähdetiin isän kanssa taas tutuille paikoille katselemaan löytyskö hirviä. Aamusta jokunen poro sai kyytiä muutaman sata metriä eikä muuta isompaa riistaa tahtonut löytyä. Kohtalaista hakulenkkiä tiro teki ja aina väliin mentiin vaikka ja minne päin. Tiedä en oliko jänikset asialla kun jälkiä ei kunnolla näkynyt. Onneks tiro ei niistä niin paljon piittaa että menisi koko päivä pieleen.
Paikan vaihdon jälkeen lähes heti löytyi hirvi joka siirtyi sakeikosta muutaman minutin haukun jälkeen hakattuun vaaraan jossa harvakseltaan puita. Näkyvyys pari sataa metriä ja haukku kävi reilussa sadassa metrissä. Muutamaan otteeseen lehmä siirtyi ajellen koiraa ja minä siirryin perässä 20-50m hakien ampuma tilannetta. Pari tilaisuuta oli jo aikaisemmin mutta ei ihan puhdasta ampumalinjaa joten jätin ampumatta. Sit hirvi tuli aukolle alle 100m päässä johon tuota ammuin, Hirvi putosi polvilleen, mutta hyppäsi heti ylös ja vauhdilla karkuun. En tiedä mikä ajatus härö tuli mutta tuntui että pakko vielä varmistaa. Hirvi juoksi täyttä laukkaa poikittain minun edestä vajaan sadan metrin päästä, ehkä 70-80m ja odotin sopivaa aukkoa johon laukaisin vielä toisen kerran. pian tiron hauku alkoi uudestaan joka muuttui rähinäksi ja tiesin että homma ok. Noin 120m päästä hirvi löytyi kuolleena. Toinen laukaus keuhko osuma ja toinen sydämmeen. Ei paha siitä vauhdista =).

Sunnuntaina ei päästy kunnolla edes metsään kun jahti oli ohi. Aamu meni paikaa hakiessa kun medän vaki paikat oli varattuja. Kausi siis pulkassa tältä kautta ja homma jatkuu hakua harjoitellen ja mahdollisilla koekäynneillä.
Kauteen täytyy olla todella tyytyväinen. 4 viikonloppua meni ohi etten päässyt jahtiin ja saldona 5 hirveä. Pari hirveä oltaisiin saatu lisää, mutta eri syistä jäi ampumatta.
Aloitus viikonloppua lukuun ottamatta joka viikonloppu oli hirvityöskentelyjä ja loppu kaudesta molempina päivinä.
Nyt alkaa pitkä odotus jakso uuteen karhujahtiin. Sitkeät hirvi työskentelyt ja yksi karhukontakti elokuulta lupailee hyvää ensi kaudelle. Toivottavasti onni on myötä ja karhujalkin alkaisi löytyä paremmin.

lauantai 12. marraskuuta 2011

Tapahtumarikas viikonloppu


Lauantai aamu aloitettiin tutuilta alueilta. Lupa oli ampua yksi aikainen ja siirtyä sen jälkeen vasan metsästys hommiin. Pian Tiro jo löysikin hirven jota kävi hetken haukkumassa ja palasi takaisin. Oli vielä hämärää, lähes pimeää. Siitä huolimatta tilanne oli outo, ei tiro ollut noin käyttäytynyt vielä aikaisemmin. Minulla piti hieman saatella tiroa uudestaan matkaan ja niinhän se sit lähti ja aloitti uuden haukun. Odoteltiin että valkenee kunnolla ja lähdettiin hiipimään haukulle. Alkuun maasto oli niin sakeaa ettei näkö kontaktia hirveen saatu, mutta sitten muutaman sadan metrin siirtymän jälkeen maasto parani ja toiveet ampumatilanteesta alkoi nousta. Teimme vain ratkaisevan virheen ja lähdimme kahdestaan haukulle hieman eri suunnasta. Hirvi sai jommasta kummasta meistä vihiä ja otti karkot jota ei saatu pysäytettyä vaan se meni naapurin puolelle ja joesta yli. Tiro ei onneksi enää mene kylmään veteen joten pääsimme pillitämään koiran pois.

Siirrryimme toiseen paikkaan teerivaaraan jossa pidettiin taukoa tiron tehdessä hakulenkkejä. Pian löytyi taas hirvi noin 500m päästä ja homma käyntiin. Pian tämän jälkeen saimme kuulla että aikuinen hirvi on kaadettu ja jahti jatkuu vasa hommina. Yritimme haukulle useaan otteeseen mutta emme päässeet ampumatilanteisiin tai edes toteamaan oliko haukussa vasaa. Lähimmillään kävin noin 40m päässä taimikossa.. Iltasella tiro kyllästyi ja jätti hirven karkon yhteydessä. Tuossa vaiheessa kilometrejä oli kertynyt 30km..

Sunnuntaina päätettiin tutustua uusiin alueisiin joissa ei oltu ennen käyty. Oletin että tiro on sen verran väsy ettei haku maistu ja työskentelystäkään ei takeita kun jo edellisenä päivänä käyttäytyi niin oudosti.
Toiseen paikkaan mentyämme tiro pian hävisi luotani ja lähti seuraamaan hirven jälkiä. Seurasin jalkasin perässä ja isä ajoi koiraa vastaan seuraavalle tielle.Tiet oli niin jäässä ettei jälkiä hirvistä jäänyt. Tiro kuuli auton äänet ja meni autolle poiketen jäljeltä. Kun tulin tielle lähdimme katsomaan josko ne hirvet olisi sittenkin menneet tien yli ja niinhän siinä kävi että tiro löysi uudestaan jäljet ja lähti seuraamaan. Tiro palasi vajaan puolentunnin kuluttua takaisin. Samalla saatiin kuulla että suunnassa johon tiro oli mennyt oli aamulla ollut varma havainto vasaporukasta. Otimme koiran kyytiin ja siirryimme autolla lähemmäs oletettua paikkaa. Meni muutama minuutti kun tiro aloitti haukun noin 250m päästä ja työskentely alkoi. Hirvi liikkui aluksi muutamia kilometrejä ennen kuin asettui paikalleen. johon yritin hiipiä. Haukku oli kiivasta ja tuuli sopivasti joten pääsin helposti ampuma etäisyydelle. Pian tiro juoksee kohti ja rytinällä tulee lehmä perässä. Siinä se ajeli tiroa raivokkaasti mutta vasaa en nähnyt. Hirvi otti lopulta minusta vainun ja lähti. Palasin autolle. Kuulin että yksi meidän seuran mies oli menossa haukulle uudestaan ja kun tutkasta huomasi hirven ottaneen karkon soi puhelin ja tuli tuomio ettei vasaa ollut. Totesimme että olimme löytäneeet sen hirven jota tiro oli jälestänyt aikaisemmin. Siinä vaiheessa alkoi koiran metsästys. Jostain tiro oli saanut niin palon virtaa lisää ettei tullut enää pillillä eikä muutenkaan käynyt yhteydenotolla kuten edellisenä päivänä. Ehti tulla pimeä ja lopulta hirvi painui korvuajoen yli jonka rannasta pääsin noutamaan koiran pois. Työskentely matkaa kertyi 39,5km ja vielä tuntui menohaluja koiralla olevan kun hain sen pois.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

AVO koe suoritettu! 80,5 pist.

Hieman erilainen viikonloppu takana. Nyt jätettiin metsästys hommat taka alalle ja suunnattiin lauantai aamuna ensimmäisiin haukku kokeisiin. Koe oli ensimmäinen minulle kuten tirollekkin.
Arvassa kävi onni ja saatiin hyvä maasto. Harmiksi vettä oli satanut aamu yöstä ja satoi vielä maastoon mennessämme. Se hankaloitti hieman ilmavainulla hakevaa tiroa emmekä heti ensimmäisellä yrittämällä löydetty hirveä. Siirryimme eri paikkaan josta hirvi pian löytyikin ja jäi onneksemme löytöhaukkuun. Löytöhaukusta napattiin täydet pisteet. Saatiin tarvittavat ampumatilanteet ja tiro kävi yhteydenotolla kutsusta että oma aloitteisesti. Ensimmäisellä yhteydenotolla tiro kävi nuolasemassa tuomaria naamaan ja painui takaisin töihin. Karkkomatkoja ei aivan saatu täyteen vaikka karkkoja tuli useita. Saimme kuitenkin 3,7km kasaan. Tällä lehmällä oli "lehmän hermot" niin sanotusti. Erä saatiin täyteen ja koira pois metsästä kutsumalla heti erän jälkeen.
Pisteitä kertyi mukavat 80,5! Seuraava kisa siis VOI luokassa. Pisteet oikeutti AVO luokan ensimmäiseen sijaan.
Tulokset http://www.laikajarjesto.fi/foorumi/index.php?topic=5651.0

Kokemus oli kaiken kaikkiaan hieno ja varmasti alan käyttämään tiroa kokeissa mahdollisuuksien mukaan tulevaisuudessakin. Kiitos hyville tuomareille ja hyvälle maaston tuntemukselle.
Vielä olisi hirviä jäljellä 4+4 joten perjantaina taas suuntaamme metsästys hommiin.