perjantai 31. elokuuta 2012
Rekun mitat 7,5kk
Korkeutta pennulle on kertynyt 66,7cm ja painoa on 31,7kg. Rekusta tulee siis odotusten mukaan aika jätti.
Näyttelyyn ei siis tarvi aikaa tuhlata tämän koiran kanssa, mutta metsää tulee saamaan nyt runsaasti.
Käytiin jo pikku pyörä lenkilläkin jotta saadaan edes sellainen peruskunto että pysyy riistan mukana muutaman kilometrin pyrähdykset. Rekku on tietysti liian nuori vielä kunnon kuntokuurille mutta hieman kuntoa on petrattava jotta metsästyksestä voipi tulla jotain.
Tiro ei vielä riittävästi kuntoutunut
Harmittaa siinä mielessä kun nyt olisi aikaa metsästää mutta koira ei ole kunnossa.
Tästä jatketaan ja toivotaan että tiro alkaa toimimaan vanhaan malliin ja rekusta tulisi karhukoira. Tiron haukkukokeet tältä syksyä pistetään nyt jäihin.
tiistai 21. elokuuta 2012
Kauden aloitus
Taas tuli käytyä pari päivää karhuja kattelee. Itse kontiota ei nähty vaikka jokin tassu otus oli tirolla ajossa. Otus paineli ylsityisille alueille ja karkasi koiralta.
Muutamaa päivää vanhoja jälkiä löyty ja muita merkkejä karhuista.
Tiro otti eilen hirvi porukan ajoon joka tykkäsi juosta ja uida ihan urakalla. Lopulta vauhti alkoi hyytyä ja porukka pysähtyi. Hommassa parasta että tiro alkoi taas haukkumaan hirviä vaikka hieman hermostunutta se olikin, toipuminen on siis alkanut ja toivotaan että kestää taas karhulla työskennellä. Pian takas metsään kun koira on levännyt.
keskiviikko 15. elokuuta 2012
Jahtievästä
Testailen tässä blogheria kännykästä.
Eväät reissuun on nyt tehty. Hirvikäristystä, hirven suikalepaistia, lihapullia eri kastikkeissa. Laitoin eväät lasipurkkeihin ja uuniin vakumoitumaan. Majoitun metsässä ja näin saan eväät säilymään myös lämpimässä.