sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Kaaos pesun jälkeen

Nyt ollaan liikuttu lähes päivittäin muutaman kilometrin lenkkejä, jotta ollaan saatu purettua energiaa pois pojasta. Tiro on ollut päiväs aikaan myös paljon pihalla. Jatkuva sisällä olo energiselle koiralle, ei hyvä. Kissa ja muut perheen jäsenet saa muuten turhan paljon villikon huomiota.
Tänään käytiin vilkaseen paikallista koirapuistoa joka sattui olemaan tyhjä. Vieraiden koirien hajut hämmensi ensin, mutta sit alkoi viihtyä ja juoksennella ympäriinsä. Mukava reissu silti.



Iltasella käytin Tiron suihkussa ja tällä kertaa ihan miedon koirashampoon kanssa. Hommassa meni jonkin aikaa mutta saatiin pentu puhtaaksi. Aikas syyttävästi kattelee tuossa kuvassa, mutta todellisuudessa sillä oli sellainen meno päällä ettei mitään rajaa.


Tiro tietty syöksyi suoraan kuivauksen jälkeen makuuhuoneeseen ja kasteli meidän petivaatteet. Kun komensin alas, juoksi poitsu suoraa sohvalle ja siellä se riehu aikansa. Kun komensi alas niin kävi vain juoksee keittiössä mutkan ja tuli takas.. Aattelin et olkoot kun on niin vauhkona. Pestään huomenna sohva =)


Tiron paino oli taas noussut mukavasti, tasan 15kg oli eilen illalla punnittuna.
Viikon päästä saattas olla koppikin jo valmis!!


Ei kommentteja: