maanantai 26. huhtikuuta 2010

Jänniä tilanteita metsässä!

Meiltä parin sadan metrin päästä lähtee pururata pieneen metsään jossa olemme alkaneet ulkoilemaan kun lumet ovat lähteneet. Olemme poikenneet pururadalta metsän puolelle ja kuljettu siellä koira irti kun ikä vielä sallii sen. Eilen meni homma uusiksi sillä jonkin matkaa kankaalla kuljettuamme Tiro otti vainun jostain ja lähti kulkemaan vasemmalle sivulle minusta katsottuna. Pysähdyin odottamaan että mitä se vainuaa kun nokka pystyssä menee. Hetken katseltuani näin liiketta noin 100m päässä tiheässä vitikossa ja liike näkyi noin 1,5m korkeudessa. Heti tajusin että hirviähän siellä! Vihelsin Tiron luokseni joka kuunteli hirvien suuntaan jo kovin jännittyneenä.
Tiro tuli luokseni ja kytkin sen flexiin. Lähdimme sit heti hajujen suuntaan ja koira menikin ilmavainulla kamala veto päällä paikkaan jossa näin hirvet. Tiro lähti vetämään jälkiä pitkin suuntaan johon hirvet olivat menneet. Tiro veti niin vimmassa että oli pakko koittaa itsekkin juosta perässä ja niin sitä mentiin n.200m rytteikössä melko vauhdilla. Sit tais olla vauhtia liikaa ja jäljet hävisivät ja Tiro alkoi uudelleen hakea jälkiä ja siitä ne ongelmat alkoivat. Koira kierteli nimittäin kaikki risut ja nuoret puut niin että en ehtinyt muuta kuin selvittelmään narua enkä siis itse enää pystynyt etsimään jälkiä. Tässä vaiheessa meno oli tosiaan niin hankalaa ettei siinä ollut mitään järkeä, yritin viedä koiraa sivummalle jotta oltaisiin tehty lenkki ja löydetty uudestaan jäljet mutta maasto oli liian haastava narun kanssa liikumiseen. Tunteroinen me varmaan pyöriittiin tuossa maastossa ja aina kun löytyi tuoreempaa hajua alkoi vimmattu vetäminen. Jännä oli huomata kun eksyimme jäljiltä niin Tiro pyrki jatkuvasti paikkaan missä jäljet hävisi, jos olisi ollut irti olisi varmasti löytänyt jäljet uudelleen ja mennyt menojaan. Viettiä tuntuu pojalla olevan!

Viime kertainen korkaus mittaus taisi olla hitusen virhellinen sillä nyt mitattiin korkeutta 57cm ja painoa oli kertynyt 22,6kg

Ei kommentteja: