sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Pääsiäisen viettoa mökillä

Ollaan oltu perheen kanssa mökillä pääsiäinen. Tiro on nauttinut kun on saanut olla vapaana. Kelit on vain niin huonot ettei olla päästy paljoa liikkumaan luonnossa. Pilkille sentään päästiin vaikka vettä olikin jään päällä. Ei se onnkes Tiroa hidastanut. Ensi kosketukset kalaan ja samalla maistiaiset. Tiro söi ahvenia sitä mukaa kun niitä avannosta tuli. Ei auttanut kieltää syömästä...


Elilen käytiin kuitenkin aamusta metsässä vaikka pakkasta ei ollut yöllä. Ei siellä mihinkään päässyt lumikengilläkään ja Tiro upposi hankeen jos yritti omille teilleen. Löydettiin vanhat vasan ja emän jäljet sekä ulosteet joita Tiro tietyst iheti alkoi syömään. Ei harmiksemme törmätty tuoreempiin jälkiin..
Moottorikelkan jälkeä päästiin kuitenkin liikkumaan jonkin verran ja saatiin jonkin moinen lenkki tehtyä. Samalla testailtiin uutta Ultra Pointin GPS pantaa. Hyvin pelasi! Tuohon kapineeseen pitää tutustua kunnolla kun pääsee paremmin liikkumaan ulkona.


DOGPS Netistä ladattu kuva näyttää ettei matkaa kertynyt muutamaa sataa metriä enempää, mut hiki tuli.

Ammulla käytiin tekemässä jälkeä karhun rasvalla auratulle peltotielle. Kohtalaisen hyvin koira eteni jälkeä välillä haistelle jälkiä ja välillä selvästi ilmavainulla. Lopetus kohtaa koira ei hoksannut vaan meni ohi. Olin tallonut makkaran palan hankeen tien sivuun ja tätä se ei löytänyt ennen kuin pysähdyin siitä vähän matkan päähän ja kutsuin koiraa luokse.


Kuvassa näkyy n.300m jälki jonka tein kuikkalammen vierelle.

Huomenna aamulla pitäs vielä jaksaa käydä autolla lenkki jos löytys tuoreet hirven jäljet niin pääsin vähän hajuille kokeilemaan miten hirven hajut kiinnostaa.

Ei kommentteja: