sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Metsään aamulenkille

Tänään päästiin aamulenkille metsäään kun ei enää ole niin kylmä. Eilinen lenkille lähtö yritys tyrehtyi kun Tiro kovan houkuttelun tuloksena lähti noin 100m päähän pihasta, mutta sitten pinkasi takaisin kotiovelle.

Tänään kaikki sujui hyvin. Menimme lähimetsään jossa paikalliset käyttävät koiriaan ulkona. Metsässä on hyvät polut joten lyhkäsilläkin kintuilla pääsee mukavasti eteen päin.

Metsän tuoksut kiinnosti kovasti kun kaikki on vielä niin uutta. Tiro meni rohkeasti edellä noin 10-15m lähes koko matkan. Hyvät on merkit jahti hommia ajatellen, eihän tuo ole vasta kuin 9 viikon ikäinen ja hyvin kulkee heti metsässä. Kelit kun lämpenee enemmän on aika aloittaa koulutus jälki hommiin.


Narun kanssa ulkoilua on nyt siirretty eteen päin. Se on niin vastenmielinen kapinen että kuljemme nyt ilman narua metsään ja takaisin. Odotetaan että koira tottuu ulkoiluun eikä uudet paikat enää niin jännitä. Ensimmäisen narukeikan jäljiltä tuntui ettei Tiro enää ulos lähde ollenkaan.

Ei kommentteja: