Pakkas lukemat laski pitkästä aikaa siedetävälle tasolle ja aloin pikaisesti järkkäämään koetta tirolle ja tavoitteena viimeinen ykkönen. Lunta ei ollut onneksi satanut lisää pakkasten aikana joten veilä pääsisi maastoon.
Torstaille saatiin tuomarit ja maastpt järjestettyä joten eikun aamulla metsään.
Tuttavani oli käynyt edellisenä päivänä kartoittamassa alueita missä hirvet oli liikkuneet kuten myös ryhmätuomari. Aamulla mentiin edellispäivän havainto alueille. Nyt otettiin varman päälle eikä menty edemmäs varmistellen löytömatkojen toivossa vaan tavoite oli saada se ykkönen.
Päästin tiron autosta ja välittömästi tiro merkkaili paikkoja missä hirvetli syöneet. Niin siinä sitten kävi että paskalenkin jälkeen tiro löysi ykkösvasa porukan ja peli auki. Tällä kaudella kaikki tulekseen johtaneet kokeet on menneet niin että eka lenkiltä löytö. Harmi sinänsä kun tiedän että tiro saa hausta täydet pisteet normaali haulla.
Löytöhaukku ei ihan pysynyt paikallaan mutta riittävästi etteä pisteitä kertyi. 2 ensimmäistä AT.ta saatiin helposti mutta taas oli ongelmia saada hirvet liikkumaan. Toinen karkko oli vain 200m. Odotimme 10min toisen karkon jälkeen ja otettiin kolmas AT. Samalla otin vähän rajumman tekniikan käyttöön ja juoksin kohti hirviä harvassa metsässä. Hirvet katsoi ihmeissään et meinaako tuo ukko tulee päälle ja sit mentiin! Pääsin noin 50m metriin hirvien ihmetellessä. Lähdimme takaisin autolle ja erää oli jäljellä noin pari tuntia. Hirvet asettui taasen kiinteään haukkuun ja kilometrejä puuttui ainakin se pari. Alkoi jo huolestuttamaan ihan todella sillä olimme jumissa lumisella metsätiellä yli kilomertin päässä haukusta. Hitaasti mutta varmasti edestakas vauhtia ottaen päästiin viimein irti ja lähdimme lähemmäs haukkua. Matkalla huomasimme onneksemme hirvien karkonneen ja ottaneet sen verran karkkoja että matkat tulivat täyteen. Nyt voitiin odotella lähempänä erän päättymistä ja koittaa koiraa saada kiinni.
Erä päättyi ja lähdin viheltämään koiraa takaisin. No eihän se onnitunut kuten ei ennenkään. Hirvet ottivat vain etäisyyttä kun kuulivat pillin äänen ja haukku jatkui. Lopulta kun hämärä laskeutui ja alkoi olla pimeää oli haukku siirtynyt ihan lähellemme tien varteen. Olimme juuri virittelemässä tulia makkaran paistoa varten kun palkintotuomari huomasi haukun katkenneen 50m päässä tietä ja koira suuntasi tielle. Otin heti pillin esiin ja vihelsin. Tiro tuli luokseni häntä ilosta viuhtoen! Koira häkkiin, vettä kippoon ja makkaran paistoon. Loput makkarat annettiin tirolle.
Toisaalta siis helppo päivä, mutta toisaalta olosuhteet teki meidän liikkumisen vaikeaksi.
Pisteitä kertyi lopulta 87,5!
Nyt voidaan anoa tirolle KVA arvonimeä. Tästä on hyvä lähteä uuteen vuoteen.
Onnittelut kasvattajille Rämynperään!!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti