Hirvihän löytyi hienosti eka lenkiltä 2,4km etäisyydeltä ja homma käyntiin. Odoteltiin löytöhaukkua reilu 90min ja otettiin AT ja karkko tuli ihan itsestään, ilmeisesti hirvi näki meidät. Käytiin katsomassa oliko haukussa ollut useampia hirviä mutta löytyi vain yhden elukan jäljet. Huomasin puskan juuressa tiron pissat jotka näytti huolestattavasti veriseltä. Tuota ihmetellen palattiin autolle.
Hirvi pökäsi reilut 6km ja alkoi siirtyvä haukku joka kiinteytyi puoleksi tunniksi. Taisi mennä jopa 50min ennen kuin toinen AT saatiin ja nyt piti jo antaa ääntä että saatiin hirvi karkoon. Hirvi lähti rauhallisesti mutta päättäväisesti. Tiro haukahteli välillä ja koitti saada hirveä pysähtymään. Muutaman kilometrin jälkeen haukku loppui muta matka jatkui hissukseen 7km/h. Väliin vauhti pysähtyi ja taas mentiin. Väliin vauhti kiihtyi 14km/h mutta putosi heti taas alle 10km/h. Tämä se ihmetytti sillä tällaista ei ole koskaan aiemmin tapahtunut. Yleensä tiro menee karkon mukana niin ettei hirvi pääse jättämään. Yhden kerran on ollut sellainen hirvi jonka matkassa tiro ei pysynyt ja silloinkin vauhtia koiralla oli 20-35km/h koko matkan jokeen asti johon matka tyssäsi. Tuokin karkko oli reilusti yli 10km pitkä.
Erä tuli täyteen ja koitin pillittää koiraa luokseni. Tiro tuli reilut 100m kohti mutta sitten kääntyi ja palasi takaisin aiemmalle reitille.
Lopussa mentiin autolla edelle ja löytyi hirven jälki jota kohti tiro hissukseen ravasi. Jätimme auton reilun sadan metrin pähän, saattoi olla 200m kun lähdin narun kanssa tavoittelemaan koiraa kiinni. Huomasin olevani jo myöhässä joten piti laittaa juoksuksi. Juuri juuri ehdin koiran kohdille ja komentamalla sain koiran juoksemaan vastaan ja kiinni. Kun sain tiron kytkettyä pyrki tiro vielä jäljelle.
Pian tiro teki pissat tien poskeen kun mentiin autolle päin ja nyt pissa oli selvästi verinen.
Tuota ihmetellen lähdettiin ylituomarin luo kuulemaan tuomio kokeesta. 82,5 pistettä sieltä kertyi vaikka homma jäi pahasti kesken.
Tarkistin varsin netistä kuinka pitkään tiro seurasi hirveä toisen karkon jälkeen ja matkaa oli kertynyt reilut 17km. Voisi jo kohtuu sitkeäksi paukapääksi haukkua tuota koiraa =)
Mökille päästyämme ruokin ja juotin koiran. Ajoimme Kajaaniin ja taas pissa oli veristä. Soitettiin jo aikasemmin lääkärille ja kysyttiin neuvot ja nyt aamulla käytiin lekurilla.
Mitään vikaa ei löytynyt. Onneksi! Tuomio oli nestehukka. Kyllä sitä osaa olla pöljä ettei tajua huolehtia koiralle rittävästi juomaa ennen kovaa rasitusta. Onhan se selvä ettei lumesta saa riittävästi nestettä.
Jatkossa kyllä tulee huolehdittua asiasta.
Ei siis ollut ihme miksi meno hyytyi, itsekkin joskus nestehukasta kärsinyt ja ei silloin pysty lähellekkään normaali suoritukseen.
Jokatapauksessa tirolle nyt 3. Hirv1 tulos ja yksi vielä pitäisi hankkia käyttövaliota varten.
Toivottavasti nyt menisi kaikki putkeen ilman ongelmia ja saataisiin se täysin mahdollinen 90 pistettä kasaan. Kokeillaa vielä tälle vuotta tuota valion arvoa jos saan tuomarit kasaan ja maastot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti