Viikonloppu jälleen takana ja paluu arkeen. Karhujahtiin silti tekee jo mieli.
Viikonloppu meni pentua kouluttaessa. Aamulla aina päästettiin hämärissä pentu ensimmäisenä metsään. Nyt ei sattunut maastoon hirviä joita olis saanut haukkua, mutta kyllä rekulla on liike ja kunto parantunut mukavasti. Rekku tekee normaalisti noin 200-400m lenkkiä kun maastossa ei ole hajuja. Lintujen perään rekku ei enää niin hötkyile mutta jänikset sitä vielä kovasti kiinnostaa.
Homma jatkuu samalla tavalla tulevinakin viikonloppuina, harjoitellaan hakua ja toivotaan hirvikontakteja.
Tiro pääsi rekun jälkeen myös toteuttamaan luontoaan ja täytyy todeta että on koira kehittynyt hurjasti viime vuodesta. Hakulenkit on kasvanut ja väliin tuntuu ettei niitä edes hakulenkeiksi kutsua kun suunta on suoraa viivaa niin kauan kunnes jotain löytyy tai tulee rajat/aika vastaan ja joudutaan noutaa koira pois. Piti jo kerran mennä etumaastoon vähän niinkuin passiin kun epäiltiin että onko tiro hirven perässä muttei vain haukkunut. Kaikkea sitä epäileekin kun sillä oli ne korvat aiemmin kipeenä, mutta ei sieltä mitään muuta tullut kuin koira ja oli tyytyväinen kun ukot oli vastassa.
Hakukuvio saisi kyllä pysyä lenkkinä eikä suoraviivaisena hakuna. Ei ole koehommissa hyvä homma eikä siinä tapauksessa jos tutka sattuu pimenemään niin koiraa ei sit saa ihan heti pois metsästä.
Lauantaina löytyi tirolle hirvikin, mutta nyt ei ollut mitään mahdollisuutta kaato hommiin. Hirvi lähti heti vetämään suoraa viivaa karkuun vauhdin pysyessä 20-28kmh ja 18km matkan kunnes ajo päättyi jokeen. Tutut olivat nähneet sonnin 3piikkiä puolellaan juoksevan vaahto suusta valuen tiro perässä non 100m Näkö etäisyydelle päästyään oli koittanut kuroa väliä umpeen, mutta kyllä koiralla kunto loppui kesken ettei se mukana pysynyt.
Pääsimme myöhemmin hirven ja koiran väliin, hirveä emme nähneet ja pian sen jälkeen hirvi oli mennyt joesta yli, jolloin tiro oli jäänyt rannalle haukkumaan. Tirosta ei näemmä koskaan tiedä meneekö veteen vai jääkö rannalle. Täle vuotta on mennyt useammin jo joesta yli mutta on myös jäänyt rannalle ruikuttamaan.
Sunnuntaina ei hirviä saatu ylös vaan ensimmäiset tuoreemmat jäljet päättyivät jokeen ja loppu päivä meni haku hommissa. Pisin haku siirtymä linnuntietä oli 4,3km kunnes ajoimme 700m päähän ja pillitimme koiran pois ja lopetimme jahdin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti