lauantai 5. lokakuuta 2013

Rekun työt paranee!

Aamulla lähdettiin samaan paikkaan kuin viikko sitten ja löysättiin rekku irti.
Parin hakulenkin jälkeen haukku alkoi. Seurasin tutkasta liikkuuko haukku vai onko kyseessä orava taas.. Haukku liikkui hieman joten hirvikontakti oli varma. Kuulin risujen ripsettä kun hirvi poistui haukulta noin 100m minun sivu haukun jatkuessa paikallaan. Varmaan uros poistui vaaravyöhykkeeltä arvelin. Pian haukku alkoi etääntymään jonka jälkeen suunta kääntyi kohti jokea jota ennen oli kuitenkin tie jonne minulla oli mahdollisuus ehtiä eteen. Kiire tuli kuitenkin ja jouduin juoksemaan puolet matkasta kunnes lehmä hyppäsi eteeni 50m päästä vasa kannoillaan. Rekku tuli jonon viimeisimpänä. Nostin aseen ja ammuin vasaa joka jatkoi matkaa kuin ei mitään vaikka selvä lopsaus kuului. Ehdin jo  mielessä noitua ettei osuma ollut kunnollinen kun tutkan mukaan rekku jatkoi matkaa ja yli joen. Menin perään jälkeä ja 15m ampumapaikalta vasa löytyi kuolleena keuhko osumaan. Ei näytä tuota koiraa kaadot kiinnostavan.. varmasti näki vasan tippuvan kun viimeisenä meni hirvien perässä. Rekku otti 2, 7km karkon kiinni ja jäi seisontahaukkuun.
Jäimme odottamaan että rekku palaisi haukulta mutta luonto loppui meiltä ennen koiraa. Otimme vasan kyytiin ja vietiin lahtivajalle. Käytiin kahvilla ja lähdettiin kokeilemaan saataisko koira pois. Erä oli jo täynnä haukkukisaa ajatellen. Pääsimme joen taakse noin 250m päähän josta aloimme pillittämään koiraa pois. Noin tunnin kuluttua rekku tuli rantaan ja ui luoksemme. Työskentely aikaa kertyi reilu 6 tuntia.
Tyytyväisin mielin huomenna metsään tiron kanssa.

Ei kommentteja: